Pahaa terveysmehua

Pahaa terveysmehua

FullSizeRender-6

Aloitin päiväni reippaasti mehustamalla. Pohjareseptinä toimi edelleen appelsiini, punajuuri + porkkana, koska niitä oli vielä jääkaapissa edellisten mehukestien jäljiltä. Lisäsin tällä kertaa vitamiinipiristykseksi lehtikaalia ja inkivääriä. Maulla ei mehu koreillut, mutta sain mielihyvän siitä ajatuksesta, että litku tekee minulle hyvää. Lisäämällä ylimääräisen appelsiinin tästäkin mehusta saisi varmasti ihan maukkaan.

FullSizeRender-7

Lehtikaalia pidetään superfoodina sen valtavan suuren ravintoarvon vuoksi. Käytin mehuun 5 lehtikaalin lehteä (noin puoli pussia). Siitä määrästä saa säälittävän vähän mehua, hädin tuskin pari ruokalusikallista. Vaalin kuitenkin joka pisaraa ^^. Kokonaisuudessaan mehua tuli 3 desiä.

FullSizeRender-8

Minua harmittaa, että Suomessa kasvikset ovat niin kalliita. Mehustamiseen niitä kuluisi saavillisia. Brasiliassa kilo appelsiineja maksoi tarjouksessa 13 senttiä. 13 SENTTIÄ!!! Ymmärtäähän sen, että hedelmille tulee hintaa, kun ne tänne kauas raahataan ja ihmisillä on varaa maksaa enemmän. Brasiliassa avokadot olivat muuten valtavan kokoisia ja kaikki ananakset tosi puikulaisia.

Yritän ensi kerralla tsempata ja keskittyä enemmän siihen mehun makuun. Nyt ei ollut muuta asiaa, heippa!

FullSizeRender-9

-Sini Punainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s