Hennatatuointi!

Hennatatuointi!

FullSizeRender-15

Ensimmäistä kertaa elämässäni ihoa koristaa hennatatuointi! Siskoni kaveri taiteili semmoisen. Minulla ei ollut etukäteen kunnon käsitystä siitä, miten hennatatuointi tehdään, mutta nyt näin sen ihan läheltä.

Hennakasvia kasvaa Etelä-Euroopassa, Afrikan pohjoisosissa, Lähi-idässä, Etelä-Aasiassa ja Australiassa. Sen värjäävä ominaisuus on huomattu eri puolilla maailmaa jo hyyyvin kauan sitten. Hennatatuoinnit liittyvät nykyisin erityisesti hääjuhlintaan. Musta henna ei sisällä hennakasvia ollenkaan, sillä henna värjää aina punertavaksi. Mustia hennamömmöjä kannattaa välttää, koska niissä on suurella todennäköisyydellä helposti herkistäviä myrkkyjä.

Hennatatuoinnin tekeminen

Hennapuun lehdet kuivataan ja murskataan jauheeksi. Valmista jauhetta voi ostaa vaikka Ruohonjuuren nettikaupasta. Jauheeseen lisätään nestettä (esim. sitruunamehua), ja syntynyttä tahnaa käytetään esimerkiksi hiusten, ihon, kankaan ja nahan värjäämiseen. Minulle tatuointi tehtiin siten, että tahnaa laitettiin muoviruiskuun, ja ruiskun päähän kiinnitettiin vielä neula, joka mahdollisti tarkan tuhertamisen. Neulalla ei siis raaputettu ihoa, vaikka sitä vähän pelkäsin, kun tuollaisen neulan kanssa lähelleni tultiin sohimaan. Kuvio syntyi tosi vauhdilla, koska aikaa meni vain muutama minuutti.

IMG_5773

FullSizeRender-14

Kun tahna on puserrettu iholle sopivaksi kuvioksi, annetaan sen kuivaa rauhassa. (”Mites mä puen tän takin päälle? Joko saa koskea? Hihii, täähän on oranssi eikä musta!”) Tahna käyttäytyy kuin savi, eli se kuivuu ja alkaa lohkeilla. Kun tahna on kokonaan kuivunut, voi sen rapsuttaa iholta kokonaan pois. Alta paljastuu oranssi kuvio, jonka väri tummuu punaruskeaksi parissa päivässä. Äitini sai myös hennatatuoinnin, mutta hänen ihonsa sama aine värjäsi paljon haaleammin. Se johtuu ilmeisesti siitä, että minun ihoni on paksumpi.

IMG_5849

Henna värjää vain ihon pinnan, joten se varisee pois kuolleiden ihosolujen mukana. Hennatatuointi kestää siksi noin 1-3 viikkoa ihon uusiutumisnopeudesta riippuen. Harmi. Voisin katsella tällaista pidempäänkin 🙂

-Sini Punainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s