Ensimmäinen joogaoppilaani

Ensimmäinen joogaoppilaani

FullSizeRender-22

Pyysin poikaystävääni Roopea ottamaan jooga-asanastani (variaatio kobra-asanasta, Maha Bhujangasana) kuvan sitä varten, että voisin myöhemmin verrata siihen kehitystäni. Roope halusi myös testata asentoa. Olin kamera kädessä ja sanoin, että olen valmis, nyt voit mennä siihen asentoon kunnolla. Tuo olikin jo se asento. Voi Roope 😀

Olen yrittänyt lempeästi Roopea suostutella joogaamaan kanssani, mutta koskaan ei olla päästy paria aurinkotervehdystä pidemmälle. Tuon suorituksen jälkeen en enää suostunut kuuntelemaan selittelyjä. Nyt alkoi Roopella venyttelyn ja joogan aikakausi!

Lapsilla on yleensä hyvin taipuisa selkä, mutta iän myötä se alkaa hyvin nopeasti kangistua. Selän notkeuden sanotaan ehkäisevän selkävammoja (vaikka myös on vastatutkimuksia, joiden mukaan notkeudella ei ole mitään väliä). Ihan kaksinkerroin ei selän tarvitse taipua, mutta jonkunlainen liikkuvuus olisi hyvä säilyttää. Ja sehän onnistuu vaikka joogaamalla!

Joogasimme Roopen kanssa kolme varttia. Huomasin Roopessa ihan saman jutun kuin itsessäni: kaikki asennot tehdään hampaat irvessä ja aina pitää tehdä se kaikista vaikein versio, jos mitenkään pystyy. Minun pitää vieläkin usein hillitä itseäni. Ohjasin Roopelle myös lyhyen rintakehää avaavan yin-joogahetken.

Otan joogan opettamisen aika vakavasti, enkä koe olevani siihen vielä valmis. Roope toimikoot nyt kuitenkin koekaniinina, buahahaa! Roopen pään (ja selän ja mahan ja käsien ja jalkojen ja ja ja…) menoksi olen suunnitellut ainakin yhden pidemmän ja pari lyhyempää joogahetkeä viikossa. Ehkä laitan joskus Roopestakin edistyskuvan tuossa samasta jooga-asennosta 🙂

-Sini Punainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s