Joogapäiväkirja: osa 11

Joogapäiväkirja: osa 11

Tällä viikolla alkoi vihdoinkin joogaopettajakoulutus! Odotin, että olisimme jooganneet itsemme uuvuksiin, mutta sen sijaan uuvutimme itsemme lähinnä hengittämällä ja seisomalla. Joogaa kertyi ehkä 4 h 15 min tällä viikolla.

Maanantai 16.11. – Tiistai 17.11.

Puuhapäiviä, joihin ei joogaa ikävä kyllä mahtunut. Tiistain vietin autossa, Helsingin kahviloissa ja lentokoneessa. Illalla olin ihmeellisen energinen, vaikka yleensä reissupäivien jälkeen olen ihan nuupahtanut. Alan varmaan tottua tähän seikkailemiseen!

Keskiviikko 18.11.

Hathajooga 45 min. Otin tosi rauhallisesti, koska halusin olla perjantaina alkavassa joogaopettajakoulutuksessa täysin palautuneena ja voimissani.

Torstai 19.11.

En tehnyt mitään muuta, kuin jännitin huomista.

Perjantai 20.11.

Joogaopettajakoulutuksen ensimmäinen päivä. Odotin, että olisimme jooganneet enemmän. Istuimme lähinnä lattialla ja puhuimme. Aurinkotervehdyksiä, oman kehon mieltymysten mukaan liikkumista ja pariin asanaan keskittymistä reilut puoli tuntia.

Lauantai 21.11.

Kymmenen tunnin joogaopekoulupäivä. Yhtäkään asanaa ei tehty. Korjasimme kaikkien ryhdit ja jo pelkästään uudessa asennossa seisominen uuvutti selkä- ja vatsalihakset ihan täysin. Harjoittelimme myös kävelemistä ja hengittämistä. Ei ollut helppoa 😀

Sunnuntai 22.11.

Jälleen kymmenen tunnin joogaopekoulupäivä. Arvioin, että varsinaista jooga-asanaharjoitusta kertyi yhteensä 2,5 tuntia. Pääsin ehkä vähän helpommalla kuin muut, koska minulta kiellettiin kaikki käsien päällä tehtävät jooga-asanat. Sen vuoksi oma harjoitukseni oli muita kevyempi, mutta silti nousi hiki pintaan.

-Sini Punainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s