Joogapäiväkirja: osa 14

Joogapäiväkirja: osa 14

Tällä viikolla joogasin vain joogaopekoulussa määrätyn minimin, eli 3 x 45 minuuttia. Meditointi meni myös minimimäärällä (3 x 15 min). Tästä viikosta puuttuivat rutiinit melkein kokonaan, joten minulle oli vaikeaa ylläpitää säännöllisiä harjoitteita tämän sekamelskan keskellä. Sekamelska ei ole paha asia, koska sen on aiheuttanut muuttaminen kahdessa eri maassa (muuttaminen on kivaa!) ja ystävien kyläily. Onneksi sain edes minimimäärät joogailtua :).

Maanantai 7.12.

Ei ollut joogapäivä.

Tiistai 8.12.

Jooga 45 min. Se oli lähinnä rauhallista venyttelyä. Meditoin 15 minuuttia.

Keskiviikko 9.12.

Tänään oli puoli seitsemältä alkanut matkustuspäivä. Olin ajatellut joogaavani illalla, mutta olin niin väsynyt, että sohvalla löllöttäminen vei voiton.

Torstai 10.12.

Tein 45 minuutin hikijoogan. Salilla oli jalkapäivä.

Perjantai 11.12.

Joogasin keskiyöllä, kun Roope ja meidän vieraat lähti baariin. Yleensä en kuuntele musiikkia ollenkaan joogatessa, mutta nyt päätin testata nopeatempoista rytmiä joogailun vauhdittajana. Toimi ihan kivasti! Tein aurinkotervehdyksiä ja paaaaljon selkärangan kiertoja. Seisoin myös päälläni pitkästä aikaa. Olkapää on hyvin kestänyt kuormitusta, jee!

Salilla tein aiemmin päivällä rintaa ja selkää. Tuntui tosi kivalta tehdä penkkiä, wihii! Muistin ensin lämmitellä olkapäät kunnolla.

Lauantai 12.12.

Meditoin 15 minuuttia.

Sunnuntai 13.12.

Vierailimme ihmeellisessä paikassa nimeltä Tropical Islands. Se sijaitsee noin tunnin ajomatkan päässä Berliinistä. Vanhaan ilmalaivahalliin rakennetussa kylpyläparatiisissa kasvaa maailman suurin sisäsademetsä. Sieltä löytyi myös meditaatiohuone! Kävin istuskelemassa 15 minuuttia. Tropical Islands oli kiva paikka. Suosittelen etenkin saunamaailmaa :).

-Sini Punainen

 

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s