Joogapäiväkirja: osa 16

Joogapäiväkirja: osa 16

Päätin tällä viikolla pidentää meditointiharjoitustani 15 minuutista 20 minuuttiin. En juuri huomaa eroa. Hyvä! Tulin joulupäivänä kipeäksi, enkä kipeänä jaksanut tai viitsinyt edes meditoida. Meditointia kertyi tällä viikolla yhteensä 40 minuuttia. Kerkesin alkuviikosta ennen flunssan iskemistä joogata kahdesti, joten joogasin yhteensä 1 h 30 minuuttia.

Maanantai 21.12.

Tein töitä ja lepuutin hermojani. Meidän Saksan kodissa on hyvä fengshui ^^.

Saksankoti

Tiistai 22.12.

Tein Yoogaiasta 45 minuutin Intensive Flow -joogan. Tuli hiki ja oli kiva pystyä tekemään kaikki asanat. Osaa kuitenkin vähän muuntelin joogakoulussa oppimani mukaan suojellakseni alaselkääni.

Keskiviikko 23.12.

Meditoin lentokoneessa 20 minuuttia. Korvatulpat korvissa lentokoneen melu sulautui tasaiseksi valkoiseksi meluksi. Oli tosi hyvä meditointihetki!

Torstai 24.12.

Meditoin illalla 20 minuuttia. Naapurit mekasti välillä rappukäytävässä, niin jouduin Murua (meidän hauvelia) ensimmäisen viiden minuutin aikana pariin kertaan komentamaan olemaan haukkumatta. Muuten meditointi sujui ihan hyvin. Tekniikkana käytin keskittymistä siihen tunteeseen, kun ilma virtaa sieraimissa.

Perjantai 25.12.

Joogasin myöhään illalla rauhallisesti 45 minuuttia. SI-nivel ei tunnu enää aralta.

Lauantai 26.12.

Heräsin aamulla tukkoisena, joten jouduin lepäämään. Ei joogaa.

Sunnuntai 27.12.

Tänään jouduin kipeänä kantamaan tavaraa vanhasta Suomen asunnosta uuteen. Ei joogailuja.

-Sini Punainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s